Uhkapelimarkkinoiden siirtyminen valtion monopolista avoimeen, lisensoituun malliin on hankalaa. Kuluttajien turvallisuus on ensiarvoisen tärkeää, mutta jos asioita rajoitetaan liikaa, on vaarana, että pelaajat ajautuvat sääntelemättömille mustille markkinoille, mitä kukaan ei halua. Kun Suomi hahmottelee tiekarttaa vuonna 2027 käynnistyvää uutta järjestelmää varten, hallituksen on kuljettava tätä köyttä huolellisesti.

Kumppanuusmarkkinointi ja sosiaalisen median rahapelimainokset tarvitsevat epäilemättä valvontaa väärinkäytösten välttämiseksi. Niiden kieltäminen kokonaan vaikuttaa kuitenkin lyhytnäköiseltä. Vastuullisia käytäntöjä koskevien tiukkojen sääntöjen avulla nämä kanavat voisivat mainostaa laillisia sivustoja, ja media-alustojen vastuullisuustoimenpiteet voisivat myös auttaa. Täydellinen kielto voi kuitenkin vain ohjata ihmisiä hämäräperäisille toimijoille, joilla ei ole minkäänlaisia turvavälineitä.

Samoin halu kieltää asiakasbonukset on ymmärrettävää mutta haitallista. Laillisista sivustoista tulisi paljon vähemmän houkuttelevia, mikä taas sysäisi ihmiset kohti jäljittämättömiä offshore-vaihtoehtoja. Peittävän kiellon sijasta paremmalta keskitietä tuntuvat kohdennetut suuntaviivat, kuten ongelmapelaajien kieltäminen bonuksista tai selkeiden bonusehtojen määrääminen. Käytännön kieltäminen voi tuntua oikeamieliseltä, mutta todelliset vaikutukset vaativat enemmän vivahteita.

Tanskan ja Ruotsin kaltaiset maat ovat onnistuneet löytämään tämän tasapainon monilisenssijärjestelmissä – laillisille sivustoille ohjautuu paljon pelaajia, mutta samalla kansanterveys on etusijalla. Kun Suomi suunnittelee vuoden 2027 järjestelmäänsä, näiden opetusten oppiminen on elintärkeää. Kuluttajansuoja on ratkaisevan tärkeää, mutta markkinointia ja kannustimia koskevat avoimet rajoitukset voivat saada aikaan päinvastaisen tuloksen, jos sääntelemättömät vaihtoehdot pysyvät houkuttelevina. Se on epäilemättä tiukka köysi, mutta huolellisella varovaisuudella Suomi voi kulkea sitä.